.

.

sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Tuli, oli ja meni!

Sinne meni taas yksi mukava viikonloppu
ja sydämiin saatiin tallettaa ihania muistoja!
Eilen nimittäin käytiin juhlimassa ihanan kummipojan 
3-vuotissynttäreitä.

Sanavalmis, reipas, iloinen, musikaalinen
ja paljon muuta on tämä ihana pieni
poika, jonka elämässä miellä on etuoikeus olla!
Nähdään aivan liian harvoin, ikävä kyllä.
Nyt tosin välimatka on lyhentynyt jo reippaasti alle 
kahteen sataan kilsaan, joten toiveita on, että
nähdään useammin!

Näin upeaan mikkiin saatiin tänään laulaa!!!

Kuorolaulu on mun juttu!
Oon laulanut kuorossa jo ihan pienestä tytöstä asti,
 ekat muistikuvat on jo alle kolmivuotiaana tallennettu!

Kun muutettiin, jouduin jättämään oman paikkani
meidän mahtavassa kuorossa. Se teki kipeää ja ikävä tuota 
kuoroa on edelleen. Yksi lohtu tässä on se, että mulle oli
jo pedattu paikka uudessa kuorossa.
Kaksissa harjotuksissa ehdin olla mukana ennen kuin
päästiin kuorona tositoimiin.
Ihan hyvinhän meillä tänään laulut meni, vaikka itselläni
onkin "hiukkasen" vielä harjoiteltavaa.

Harjoitus tekee mestarin, eikös se niin mene??? ;)

Hanna

4 kommenttia:

  1. Ihanaa, että pääsit heti uuteen kuoroon mukaan! Itsekin olen laulanut eri kuoroissa ala-asteelta lähtien, mutta täällä nykyisessä kotikaupungissamme en ole lastenhoidolta oikein ehtinyt kuoroa miettimään. Kuoroja kyllä olisi, mistä valita. Hyvä niin, ehkäpä pääsen taas kuoroon laulamaan sitten, kun lapset vähän kasvavat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä lastenhoito on täällä onneksi helppo järjestää, kun siskon tytöt hoitavat tenavia mielellään, tai ainakin väittävät niin ;)

      Poista
  2. Hih.. meidän mikki kuvassa :-) Olitte vetäneet hyvin, saitte paljon kehuja!

    VastaaPoista

Jokainen kommentti saa iloiselle mielelle, kiitos!!!