.

.

lauantai 16. helmikuuta 2013

Sinne ja takaisin

Vieläkin hymyilyttää, kun eilistä mietin! Oli ihana päivä ihanan ystävän seurassa!
Käytiin nimittäin vihdoin ja viimein Reetan kanssa vähän 
humputtelemassa Mallan puodissa!


Kyllä olikin odottamisen arvoinen puoti!
Puoti täynnä ihania, toinen toistaan houkuttelevampia astioita, kynttilöitä,
peittoja, koristeita ja kaikkea mahdollista!
Ja kaikkea vaaleanpunaista <3!


 Jotain pientä sujautettiin vaaleanpunaiseen pussiin ja 
jotain joudun vielä odottelemaan, koska juuri se tuote, jonka ehdottomasti olisin
halunnut, olikin loppu. Mutta postipoika saa tuoda sen sitten myöhemmin!
Ostoksista kuvaa myöhemmin, osa meni lahjapakettiin, joten ei voi vielä
edes kuvia niistä julkaista ;)!


Herkkukaffit nautittiin kera mangoleivosten!
Kyllä olikin hyvää!
Niin hyvää, että kuvankin hoksasin ottaa vasta kun kupit oli
tyhjät ja leivokset mahassa!


Kuvia olis voinut ottaa enemmänkin, mutta paikalla sattui olemaan 
muitakin asiakkaita, jotka ei ehkä olis ilahtunut päästessään
ikuistetuiksi!

Puodin tunnelmaa!

Olin siis ekaa kertaa liikkeellä näin kaukana kotoa ilman
Hillaa. Vähän jännitti, että miten ne isin kanssa kotona pärjää.
Kotimatkalla soitto kotiin kertoi, ettei mitään kiirusta ole, joten luontevasti
kurvattiin vielä lounaalle Amarilloon!


Sekin oli suorastaan herkullista...


Kyllä meillä olikin ihana päivä! Oikein minilomasta kävi!
Vielä olis voinut poiketa soppailemaan ihania kevään väreissä houkuttelevia 
vaatteita, mutta jätettiin jotain toiseen kertaan!
Todellakin, otetaan reissu pian uusiksi!

Illan kruunasi vielä kahvakuulan reipas riepottaminen ja nyt sen tuntee 
useissa eri lihaksissa ;)!


Hanna

Ps. Tämä ei ole maksettu mainos ;) !!

8 kommenttia:

  1. Varmasti teillä oli ihana päivä.Tepa Seinäjoelta

    VastaaPoista
  2. No oispa saanut olla mukana;) Mää taijan joutua kärvistelemään kotona vielä hyvin pitkään ennen ku tuonne pääsen. Ehkä sitten iskävapaalla lähen miehen kanssa kruisailemaan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainahan sitä voi tehdä uuen reissun, isommalla porukalla ;)!

      Poista
  3. Oli mukava tavata! Ens kerralla tunnistankin sitten jo heti eikä hetken päästä :)

    VastaaPoista
  4. <3 Kiitos vielä Hanna päivästä. Tähän mennessä vuoden paras. <3

    VastaaPoista
  5. <3 Kiitos vielä Hanna päivästä. Tähän mennessä vuoden paras. <3

    VastaaPoista
  6. Olipa jännä nähdä blogissasi kuva minun Mallalle viemästä ystävänpäivälahjasta! :) Eli siis tuo harmaa kynttiläjuttu. :)

    VastaaPoista

Jokainen kommentti saa iloiselle mielelle, kiitos!!!