.

.

sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Nuoret illassa

Eilen illalla meillä oli täällä tupa täynnä nuoria.
Seurakunnan nuortenilta siis.
Paikalla oli ehkä noin 30 eri-ikäistä nuorta aina 12 vuodesta ylöspäin.
Naurua, juttelua, laulua ja opetusta sekä herkkuja. Siinäpä illan 
ohjelma!
Itsekin ihan nuortui tuossa joukossa ;)!

Musta on hienoa, että nuo nuoret olivat meillä. Niin monien nuorten aika kuluu 
lauantai-iltaisin ihan muissa merkeissä.
Toivoisin, että jokainen noista nuorista voisi valita elämälleen oikean suunnan 
ja kulkea käsikädessä Taivaan Isän kanssa!

"Kaipasin" elämään haastetta ja sitä sain kerrakseen, kun päätin leipoa
nuorille suklaapiirakkaa ruotsalaisen ohjeen mukaan.
Jotenkuten ruotsinkieli taipuu, mutta onneksi siippa omaa ruotsinkielen
sisälukutaidon ja pystyin tarkistamaan kohdat, joista en ollut ihan niin
varma. Ohjeen otin täältä!



Jätin piirakasta pähkinät pois ja vaihdoin vehnäjauhojen tilalle 
gluteenitonta jauhoseosta.

Toinen piirakka, sekin siis suklainen, oli Geishapiirakka valkosuklaakuorrutuksella.
Ohje täältä! Hieman muunsin myös tätä ohjetta!


Nämäkin oli aikas suosittuja ja herkkuja!!!

Hyvin meni siis meidän ilta ja kaikilla oli niin kivaa!


Ihan pakko vielä jakaa hyvin onnistunut kuva Hillasta ja Puskusta!!!

Näihin kuviin ja tunnelmiin!

Rauhallista sunnuntai-iltaa jok'ikiselle!!!

Hanna

3 kommenttia:

  1. Oot sä kyllä ihana baakari! Sen mä susta muistan, et olet aivan käsittämättömän näppärä kokkaan ja tekeen kodin hienoksi. Aivan mahtis! Onnenpoika Kenneth :)

    VastaaPoista

Jokainen kommentti saa iloiselle mielelle, kiitos!!!