.

.

tiistai 24. tammikuuta 2012

Ei oppi ojaan kaada

En ole koskaan oppinut lukemaan sukka- tai muita neuleohjeita. Ne vaan yksinkertaisesti on ollut mulle ihan täyttä hepreaa!!! Ennen joulua menin sitten lupaamaan itselleni, että kunhan joulutohinat on ohitettu, otan itseäni niskasta kiinni ja alan opettelemaan ohjeiden lukemista.

Novitan sukkalehti sai toimia oppaana ja valitsin sieltä kauniin mallin ja aloin kokeilemaan. Ja voitteko kuvitella, minä ONNISTUIN!!!


Sukan kuvio on lehden ohjeiden mukaan tehty, kantapää ja kärkikavennus on tehty omalla vanhalla mallilla, joka tulee suoraan selkärangasta. Lanka on 7-veljestä ja puikot Bamboot 3,5. Oon tosi tyytyväinen näihin sukkiin! Musta niistä tuli tosi kauniit! Mun piti tehdä ne alunperin itselleni, mutta Camilla tuli ja omi ne, meni niitä esittelemään naapuriin ja kas kas, sain elämäni ensimmäiset sukkatilaukset (jos oman perheen tilauksia ei lasketa)!!!


TIMPURI-merkki tuli tällä kertaa taakse yläreunaan ja passaa siihen oikein somasti. Naapurissa ei oikein meinattu uskoa, että merkkikin on meidän äidin oma ;)!



Tästä onnistumisesta innostuneena mulla on nyt kamala into kokeilla kaikkea uutta ja opetella uusia malleja.
Mutta, ensin siis tilaussukat pitää saada valmiiksi, tosin ovat jo hyvällä mallilla!

Aurinkoisia talvipäiviä teille kaikille!!!

Hanna

PS. Meillä voidaan ihan hyvin olosuhteisiin nähdän. Toiset päivät on parempia kun toiset! Kiitos kaikille rukouksista ja ajatuksista sekä kaikesta tuesta!!!

8 kommenttia:

  1. IHanat! hyvä Hanna! teen just itsekin noita piirakkasukkia, on kyllä kauniit jalassa, tosin ei ole itselleni nekään... Mikähän siinä on kun neuloja ei useinkaan saa tekemiään sukkia omiin jalkoihin. Ihana kuulla että siellä jaksellaan, auringonpilkahduksia sinne, enemmän ja enemmän. meillä on lupa jaksaa ja olla jaksamattakin:)

    VastaaPoista
  2. Tosiaankin ihanat sukat! Olet mestari! Kaunis malli, uskaltaisikohan yrittää - jos ei tarvita apupuikkoja, niitä pelkään :/

    Tervehtymistä jokaiselle... Harmaankin pilven takana paistaa aurinko.

    Raija, Kivitaskun naapurista <3

    VastaaPoista
  3. Kiitos Kivitasku!! Ja kiitos siitä kassillisesta aarteita! Vähän niitä jo selailin, mutta ajan kanssa ne pitää tutkia ;)!
    Raija:Kiitos ja kannattaa kokeilla!!! Ei tarvita apupuikkoa ja helppo ohje sinänsä on, kunhan siihen jaksaa perehtyä. Ekan parin kanssa jouduin kutomaan ohje silmän alla, mutta seuraavat menee jo ulkomuistista!

    VastaaPoista
  4. Heippa! Novitan sukkalehti on mainio lehti olen tehyt monet sukat siitä , myös nuo hienot sukat jotka sinäkin olet tehnyt:)

    VastaaPoista
  5. Ihanat sukat, ja mukavat kuvat oikein "Timpuri"-merkin kanssa. Niinhän se on, että ruokahalu kasvaa syödessä. ... Rukoustuki jatkuu edelleen. t. äippä

    VastaaPoista
  6. Tyylikkäät sukat! Merkki käy kyllä hyvin tuonne ylös ja viimeistelee kokonaisuuden. Tsemppiä uusien mallien opetteluun!

    VastaaPoista
  7. Paljonko veloitat sukkaparista? On niin kauniit :)

    t. Annika

    VastaaPoista
  8. 20€ oon ajatellut pyytää. Tosin nyt sairastelun keskellä on jäänyt vähemmälle kutominen. Kunhan tervehdyn jatkan taas :).
    Ilmoittele, jos haluat itsellesi omat samanlaiset!

    VastaaPoista

Jokainen kommentti saa iloiselle mielelle, kiitos!!!