.

.

sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Rokulipäivää

Täällä olen potenut tuheltuneita keuhkoputkia 
viikonlopun yli. Tänäänkin olis ollut ihana ulkoiluilma, mutta
oli pakko tyytyä katselemaan vaan ikkunasta huurteista 
nurmea ja aurinkoista ilmaa. Lunta täällä jälkikasvu odottaa
malttamattomana. Ja olishan se kiva
jo sitä lunta saada, loppuis ainakin tämä synkkyys ja 
tulis enemmän joulufiilis.

Joulusta puheenollen...


Nämä Camillan säärystimet oli kiireesti menossa
pakettiin, kunnes jäin kiinni. Eihän ne sitten pakettiin asti
ehtinyt, vaan jalkaa piti saada heti, kun sain langat pääteltyä.
Ehkä pitää yrittää kutoa vielä jotain muuta pukin konttiin...
Jos vain voisi salassa kutoa.

Jo viime keväänä sain Ihanalta mummulta viisihaaraisen
kynttilänjalan. Silloin se oli messingin värinen ja etsi omaa 
paikkaansa meiltä tosi kauan, eikä sitä paikkaa vaan meinannut
löytyä. Kunnes se sai pintaansa uuden, valkoisen maali-
pinnan. 


Ja näin upea siitä tuli!!! Nyt se sopii meille kun nenä päähän!!!


Punaiset kynttilät laitoin siihen joulua tuomaan!!!

Koko tämän päivän on soinut päässä yksi
kauneimmista joululauluista. Ekan kerran tämän joululaulun
kuulin Leif Lindemanin laulamana sekä levyllä ja sitten myös
meidän upeaakin upeampi kuoro on sitä 
laulanut, viimeksi viime joulun joulukonsertissa!!!

Hiutaleet hiljalleen alas leijailee,
lapsi kirkkain silmin niitä ihailee.
Lumiharson maa nyt saa,
pimeyden karkoittaa,
Joulurauhan sydämeeni lahjoittaa.

Joulurauha ihmeinen täyttää mielen jokaisen
kun seimenlapsen löytää viereltään.
Sen lapsen kuninkuus on joulun salaisuus,
sitä ihmetellen katselemaan jään.

Hiutaleet hiljalleen alas leijailee,
lapsi kirkkain silmin niitä ihailee.
Tunnen lumen pehmeän ja tallin pimeän,
sinne valoasi hiljaa odotan.

Joulurauha ihmeinen täyttää mielen jokaisen
kun seimenlapsen löytää viereltään.
Sen lapsen kuninkuus on joulun salaisuus,
sitä ihmetellen katselemaan jään.

Hiutaleet hiljalleen alas leijailee,
jostain kaukaa joku mulle hymyilee.
Kuulen äänen lempeän ja tiedän olet hän,
 joka antoi mulle lahjaks elämän. 


Joulurauha ihmeinen täyttää mielen jokaisen
kun seimenlapsen löytää viereltään.
Sen lapsen kuninkuus on joulun salaisuus,
sitä ihmetellen katselemaan jään.

Etenkin tuo viimeinen säkeistö on tänään ollut mielessä.
Ja se, miksi me yleensä koko joulua vietetään. Se niin helposti 
monilta unohtuu ja hukkuu kaikkeen hössötykseen.



Näihin kuviin ja tunnelmiin!!!

Hanna

Ps. Hurjan paljon on jo osallistuttu arvontaan!!! Ihan jännittää!

2 kommenttia:

  1. Mukavaa luettevaa ja kaunis, ihan vieras joululaulu<3

    VastaaPoista
  2. Onpa kaunis. Se on totta että joulun Kuningas jää monesti sivuseikaksi kaiken hösellyksen keskellä. Tätä yritän itsellenikin muistutella aina.

    VastaaPoista

Jokainen kommentti saa iloiselle mielelle, kiitos!!!