Sairaana soffalla...

Niin siinä sitten kävi, että flunssa iski kyntensä minuunkin, vaikka yleensä (onneksi) vältyn siltä. Nyt kuitenkin kuume nousi, mikä on todella harvinaista. Olin kuitenkin niin sinnikäs (tyhmä), että lähdin töihin. Sain hetimiten käskyn lähteä kotiin sairastamaan. Ja onneksi lähdin, sillä olo on ollut aika kurja. Päätä särkee lääkkeistä huolimatta, kuumetta on ja olo on surkea. Toivottavasti tästä äkkiä paranee ja pääsee taas vauhtiin.
Ulkona on ihana ilma ja vielä niin valoisaa. Kevät siis tekee tuloaan. Nyt kuitenkin jään ulkoilusta paitsi, mutta ihana on seurata poikien lumilinnoituksen rakentamista keittiön ikkunasta.

Eilinen siivous- ja petivaatteiden tuuletus tuskin auttoi tähän asiaan. Illalla oli kuitenkin ihanaa päästä putipuhtaiden lakanoiden väliin vapaapäivän päätteeksi. Ja siisti koti hoitaa mun sielua!!!

Eilen sain aikaiseksi lasten, erityisesti poikien herkkua, eli tahmeaa suklaakakkua, joka meillä paremmin tunnetaan nimellä kurakakku ;), joka vaniljajäätelön kanssa on aivan taivaallista!! Ja kaiken lisäksi se on idioottivarma valmistaa, eikä siihen kulu aikaa kuin reilut puoli tuntia!

Tahmea suklaakakku

100 g margariinia

3 dl sokeria

2 munaa

0,5 dl vehnäjauhoja (tai gluteenitonta jauhoseosta)

4 rkl tummaa kaakaojauhetta

2 tl vaniljasokeria

ripaus suolaa

Sulata rasva. Lisää joukkoon sokeri ja munat. Sekoita keskenään kuivat aineet ja lisää taikinaan. Vuoraa vuoan pohja leivinpaperilla ja voitele reunat. Kaada taikina vuokaan ja paista 175 asteessa noin 30 minuuttia. Kakun on siis tarkoitus jäädää "raa'aksi". 

Herkullinen kahvihetki!!!

Eilen opiskelin vielä ne kauan mielessä olleet isoäidin neliöt. Mun olemattomalla kärsivällisyydellä siitä hommasta ei meinannut tulla mitään, mutta työkaverin tukiopetuksella sekä youtuben autuaalla oheistuksella opin kuin opinkin sen tekemään. Ja nyt siitä hyvästä etusormeni on turvoksissa siitä virkkaamisesta.

Ajattelin näin alkuun harjoitella paksummalla koukulla ja langalla. Innostuin kuitenkin niin, että ajattelin käyttää jämälankoja ja tehdä näistä jonkin sortin torkkupeiton sohvan nurkkaan. Katsotaan, tuleeko siitä tyttären nuken vai jonkun muun peitto...

Tässä vielä aamullisia tunnelmia. Koira tekee lähes joka aamu pesän lasten toppavaatteitten ja reppujen päälle. Se ei yhtään tykkää, kun talo aamulla hiljenee ja se jää yksin. Voitte vain kuvitella sitä riemua ja intoa, joka sillä on iltapäivällä kun koko lauma yksitellen tulee kotiin...

Hanna

Tunnustus

Ihana yllätys odotti minua tänään, kun avasin blogini! Olen saanut ihka ensimmäisen tunnustuksen!!! Kiitos siitä kuuluu Hennalle http://kivitasku-aarteita.blogspot.com/!!!  Ideana on kertoa 7 ennenkuulumatonta asiaa itsestäni...

  1. Rakastan aurinkoa ja lämpöä. Voisin maata päiväkausia itseäni grillaten ja auringosta nauttien.

  2. Olen sietämättömän lyhytpinnainen... tämän ovat saaneet tuta rakas siippani ja lapsemme. Yritän päästä    tästä pinttyneestä piirteestä eroon ja koen siitä huonoa omaatuntoa.

  3. Pyykin kuivumaanlaittaminen on avaruustiedettä. Niiden tulee olla laitettu                                                                        narulle juuri niinkuin minä haluan, tai ne voi suosiolla jättää minulle ripustettavaksi 

  4. Olen sitä mieltä, että mitä useamman kerran ihminen vaihtaa kotipaikkakuntaa sitä yksinäisempi hän on. Huolimatta niistä kaikista ihanista ihmisistä, joihin saa tutustua uudella paikkakunnalla. Ehkä tämä johtuu siitä, että jotain sydämestä jää aina entiseen "kotiin"

  5. Olemme siippani kanssa olleet yhdessä niin kauan ja tiiviisti, että ajattelemme jo niin samalla tavalle, että kohta ei enää sanoja tarvita. Ja olen siitä ylpeä <3

  6. Olen opetellut uuden taidon, nimittäin virkkaamaan isoäidin neliöitä! Se on sinänsä saavutus lyhytpinnaisuuteni takia sekä siksi, että en ole juurikaan virkkuukoukkua käsissäni pitänyt. Tästäkin olen hyvin ylpeä!!!

 7. Odotan hartaasti kevättä ja kesää! Olen totaalisesti kesäihminen!!!

Haluan laittaa saamani tunnustuksen kiertämään ja lähettää sen myötä mukavaa kevättä Reetalle blogiin http://tastakaikesta.blogspot.com/ ja Miia-Rebekalle blogiin http://miiarebekka.blogspot.com/!

Hanna

Paavon tilkkutäkki

Lupaisin jo aiemmin kuvia ja juttua Paavo-kummipojalle tekemästäni tilkkutäkistä. Tässäpä niitä nyt olisi.

Kova homma oli leikata täkkiin tilkut! Mutta sitäkin suuremman vaivan takana oli kirjoa täkin reunaan käsin teksti: New born baby boy, may God bless you on every day of your life! Tälläisen toivotuksen halusin ehdottomasti peittoon, jonka Paavo siis sai ensimmäisissä juhlissaan!

Muutama ilta siis vierähti rattoisasti kirjailun parissa. Mutta oli upea tunne, kun vihdoin (viimetipassa) sain kirjailun valmiiksi ja sain laittaa vanut sisään ja ommella täkki valmiiksi. Kaunis siitä tulikin ja oli vaivan arvoinen juttu! Toivottavasti Paavo viihtyy peiton kätköissä monen monta unta!

                                    Höpsähtänyt kummitäti Hanna

Rakkaalle Isälle!!!

Tänään tuli kuluneeksi tasan 7 vuotta siitä, kun rakas isäni nukkui rauhallisesti pois vaikean sairauden uuvuttamana, omana 55-vuotissyntymäpäivänään noin kello 10 aamulla. Vieläkin tuon edellisen päivän, yön ja aamun tapahtumat ovat tuskallisen kirkkaasti mielessä. Tänään sytytin kynttilän isän muistolle<3

                                                           Lähti lentoon enkeli taivaan,
                                                           tuli luokse väsyneen sairaan,
                                                         kosketti hiljaa posken nukkaa,
                                                           silitti hellästi hopeista tukkaa.
                                                            Nosti siivilleen isäni armaan,
                                                          vei turvaan paikkaan varmaan.

                                            Hanna

Oodi kummipojalle!!!

 Viikonloppuna oltiin rakkaan ystäväperheen luona. Päästiin tärkeään rooliin perheen kuopuksen elämään, kummitädiksi ja -sedäksi! Onkin aivan ihmeellistä, kuinka toisen lasta voikaan rakastaa niin paljon! Poika on niin ihana ja suloinen!

                                        
                                     Nimekseen pienokainen sai Paavo-Topias Juhonpoika!

 Pöytäkoristeina oli sattumalta kummitädin lempparikukkia, valkoiset tulppaanit ihanissa                                                                                                                                                                                             

                                                           pienissä asetelmissa!

Vauva sai aivan valtavan hienon kakun! En ole koskaan nähnyt livenä näin upeaa kakkukoristelua! Täytyy olla todella lahjakas, kun osaa tälläisiä koristeita tehdä. Tuo vauvakin tuossa on aivan oikean vauvan näköinen. Itselläni ei tuo marsipaani pysy käsissä ollenkaan, joten näitä kakkuja ei voi kuin ihaille! Ja hyvää se oli vielä kaiken lisäksi!!!

Meidän keskimmäinen lapsemme noudattaa gluteenitonta ruokavaloita ja hänet oli ihanasti huomioitu juhlassa! Ihan oma gluteeniton kakku tehty juuri hänelle ja vaivaa nähty myös sen koristelussa! Kerrassaan upeaa!


                                              Oli aamu huhtikuun, synnyit maahan luvattuun.
                                        Oli pienet, hennot kädet, pieni pää täynnä uutta elämää.
                                            Päivä saapui sairaalaan, lähdin kotiin nukkumaan.
                                    Minä itkin salaa niin kuin mies vain voi, uusi laulu jossain soi.

                                             Lennä pieni enkeli! Lennä halki suurten tuulien.
                                              Nyt on tullut sinun aikasi laulaa laulu ihmisen.
                                              Lennä pieni enkeli! Etsi tiesi halki maailman.
                                           Olkoon aina sinun kanssasi käsi suuren Jumalan.

                                             Monta vuotta mennyt on, olet lapsi auringon.
                                                    Paljon näet, mitä aikuinen ei nää,
                                                             aika silmät hämärtää.
                                            Ja kun nauraa jaksa et, lohdutusta tarvitset,
                                                   isän syliin löydät silmin luottavin.
                                                          Osaisinpa minäkin.
                                                                                 -Pekka Simojoki-


         Tämän tosi kauniin ja herkän laulun lauloimme me kummit! Herkkä ja kaunis tilaisuus oli kaikin puolin!

                           Paavopojan lumoissa, Hanna

Aikainen lintu madon nappaa, vai miten se oli???

Tämä päivä sai todellakin oudon alun, kun mun kello (jota olin ihan ite sörkkinyt) herätti mut tuntia liian aikaisin, eli 04.45. Ilman mitään sen ihmeellisempää join aamukahvin, käytin koiran pissillä, luin pätkän raamattua ja lähdin töihin. Ihmettelin toki, miksi tänä aamuna on näin hämärää ja miksi työpaikan parkkipaikalla on tänä aamuna näin hyvin tyhjiä paikkoja (siellä oli vain yksi auto), vaikka tavallisesti ei paikkaa meinaa löytyä millään ja miksi pukuhuoneessa oli aivan pimeää. Kiipesin portaat ylös ja tervehdin yökköä iloisesti... ja tämä kysyi ihmeissään, että mitä sä täällä teet???!!! Hetken mietin, että miksen olisi täällä, kunnes tajusin katsoa kelloa ja huomasin olevani töissä liian aikaisin... Ehdin kivasti nukkua työpaikalla puolisen tuntia ja juoda vielä toiset aamukahvit ennen vuoron alkua. Ehkä tänä iltana ymmärrän katsoa mitä kello näyttää, ennen kun menen nukkumaan.

Päätin rikkoa perinteitä ja ostinkin valkoisien tulppaanien sijasta tänään nämä ihana vaalean punaiset söpöläiset!!! Toivottavasti saan pidettyä niitä hengissä edes muutaman päivän, ne on niin kauniita!!!

Kohta alkaa olla 11 viikkoa siitä kun tytär aloitti karkkilakon ja minä samalla tukilakon... Välillä karkiton elämä on helppoa ja jopa nautittavaa, mutta sitten on näitä päiviä, jolloin voisi syödä vaikka vaahtokarkkeja, vaikken niistä niin kovin välitäkään. Tänään tyydyin vain kuvaamaan niitä ja samalla voin olla ylpeä itsestäni: Taas yksi karkiton päivä takana. Toisin kuin tytär, en ole itselleni asettanut mitään lakon päättymispäivää. Eli voisin periaatteessa lopettaa milloin vaan, mutta toisaalta, kun on näin kauan ollut syömättä, kannattaako enää aloittaa???

                                         Tässäpä jokaisen lukijan iltarukoukseen pieni huokaus!!!

                                                   Hanna

Vapaapäivän iloja...

Miksi nämä vapaapäivät menee näin nopsaan??? Tekemistä olis vaikka kuinka paljon, mutta aika loppuu kesken. Tämä vapaapäivä alkoikin oikein mukavasti aamupäivällä ystävän luona. Kerrassaan ihanaa, kun saa rauhassa jutella kaikesta mahdollisesta ja parantaa maailmaa. Ystävät on valtava rikkaus, etenkin sellaiset joiden kanssa saa olla juuri se mikä on!

Iltapäivällä iski hirmuinen vimma saada vaihtaa olkkarissa huonekalujen paikkaa, mutta vahvat käsivarret ei ollu kotona, joten tyydyin vain siivoamaan ja tekemään suunnittelemia tulevan varalle. Ehkä jo tällä viikolla saan suunnitelmat toteutettua. Pikkusen himottais lähteä käymään Ikealla niin, että takapenkkiläiset jäis kotiin, että saisin haaveilemani moopelin mahtumaan autoon... Ehkä tässä kevään korvalla sinne päästäänkin, tiedä häntä...

Tässä vielä muutama kuva ihanasta tulpaanikimpusta, jonka sain rakkaalta siipaltani naistenpäivän kunniaksi. 20 niin kaunista ja valkoista lempikukkaani!!! Nyt jo niin lakastuneet, että piti pois heittää, mutta onneksi sain ikuistettua ne kauniiksi muistoksi.

Ei tää päivä kuitenkaan aivan putkeen mennyt. Jouduin ostamaan tyttärelle uuden puhelimen edellisen rikki menneen tilalle. Kuinkas sitten kävikään, kun  illalla uuden puhelimen uusi laturi oli jäänyt tytön sängylle hetkeksi vahtimatta. Rakas nelijalkainen otuksemme oli syönyt sitä niin, ettei sillä enää tee yhtään mitään. Siinä tuli tytölle itku ja koiralla äkkilähtö jäähylle. Onneksi isin kännykkä on samaa rotua kun tyttären, joten ehkä he nyt selviävät yhdellä laturilla. Ja me ollaan taas aavistuksen verran viisaampia, eikä jätetä mitään syötäväksi kelpaavaa koiran ulottuville (koiran, joka ei juurikaan ole mitään ennen tuhonnutkaan...)

Näihin kuviin ja tunnelmiin...

<3 Hanna

Vihdoinkin...

Vihdoinkin siis sain itsestäni niin paljon irti, että sain tehtyä kauan haaveissa ja suunnittelilla olleen blogin. Jo muutaman vuoden olen pähkäillyt blogin aloittamisen kanssa, mutta joululahjaksi saatu kamera taisi olla se viimeinen niitti, joka sai mut tähän hommaan lähtemään. Tämä maailma on mulle kaikki aivan vierasta ja uutta, mutta pitäähän elämässä olla haasteita ja tekemällähän sitä kaiken oppii.

Rakastan aurinkoa! Nyt, kun se näyttäytyy aina vaan enemmän ja enemmän, tuntuu, että itsekin oikein herää eloon pitkän talviunen jälkeen. Innolla jo odotan kunnon kevättä, sulaneita kävelyteitä ja pyörälenkkejä. Eilen kuuntelin pitkästä aikaa Klinikin Pysäytä ja pudota-levyä ja heti oli lenkkifiilis valmiina. Kyseinen levy on nimittäin vannoutunut lenkkikaveri paremman puutteessa :).

Myös jokakeväinen sisustusvimma on täällä. Ompelukone ja saumuri on nyt levitetty keittiön pöydälle ja ne on ollut kovassa käytössä viime päivinä. Lahja kummipojalle valmistui eilen illalla, mutta siitä kuvaa vasta sitten, kun hän on sen ensin nähnyt. Tänään sain aikaiseksi tyttären huoneeseen uudet tyynyt sängyn päälle. Sanasta kankaasta on myös verhokappa.

Vaikka viimepäivinä on saanut kuulla ikäviä uutisia maailmalta, voin silti olla turvallisella mielellä. Meidän Taivaallinen Isä on meidän kanssa ja pitää meistä huolta. Meidän kaikkien päivät on tarkaan laskettu, eikä mitään tapahdu ilman Hänen tietämättään. Meitä siis kantavat iankaikkiset käsivarret <3.

<3 Hanna