Tiesin sen päivän tulevan ennemmin tai myöhemmin.
Siihen ei mitenkään voinut etukäteen valmistautua.
Saapuessaan se kouraisi syvältä sydämestä ja toi mukanaan
suuren surun ja ikävän.
Ihminen, jonka olet ajatellut olevan aina olemassa, onkin
yhtäkkiä poissa.
Tunnelma on ristiriitainen.
Itsekkäästi ajatellen olen joutunut luopumaan
elämäni suuresta esikuvasta. Jättämään jäähyväiset
niin rakkaalle mummulleni.
Kun taas ajattelen mummuani, olen kiitollinen siitä, että
hän pääsi Taivaan kotiin, sinne mihin hän niin kauan jo toivoi
pääsevänsä. Hän sai elää täyttä elämää kunnioitettavat 102 vuotta.
Hän pääsi jouluksi kotiin, taivaan kotiin!
Mielessäni on viimeiset jäähyväiset.
Kuten viime vuosien aikana joka kerta hyvästellessämme,
kerroin hänelle, kuinka tärkeä ja rakas hän minulle
onkaan.
Miten onnekas onkaan hän, joka saa taivasmatkalle
lähtiessään tietään olevansa niin suuresti rakastettu !
Hyvää matkaa, mummu-rakas!
♡
Hanna
<3
VastaaPoistaVoi Hanna-kulta ❤️
VastaaPoistaVoimia suureen suruun ja ikävään!
Tiedän niin tunteesi...oma vaari pääsi vuosi sitten joulukuussa taivaan kotiin 93vuoden ikäisenä.
On kummallista,että yhtäkkiä hän joka on elämässäsi aina ollut onkin poissa.Sen tajuaminen vie aikaa,hyväksymisestä puhumattakaan....
En tiedä miten vanhaksi luulin vaarini elävän,kun hänen poismenonsa tuli niin yllättäin?!?
Vaarin myötä päättyi myös eräs aikakausi, aika mummolassa ja sen mailla päättyi ja voi miten se suru juurikin kouraisee syvältä ja kipeästi ❤️
Kiitos Kikke! Muistan, kun kirjoitit vaaristasi vuosi sitten. Silloin ajattelin myös omaa mummuani ja hänen elämänsä mittaa. Vielä vuoden saatiin pitää häntä täällä.
PoistaTiedän niin tuon tunteen. Aivan samoissa ajatuksissa olen minäkin. Miten sellainen, joka on aina ollut, voi yhtäkkiä olla poissa? Sitä ei meinaa millään käsittää.
<3 Helena
VastaaPoista