Kiitollisuutta...

Aina joskus sitä havahtuu pakahduttavaan kiitollisuuden tunteeseen.

Yleensä se yllättää asianosaisen silloin, kun sitä vähiten odottaa.

Viimeksi minulle kävi näin viime viikolla!
Siihen ei tällä kertaa juuri muuta tarvittu kuin siivottu koti ja auringon paiste.
 

Verhokapan ja salusiinit ompelin läpikuultavasta pellavasta. Ihanasti päästää valoa sisään!

Lämmin tunne levisi sydämeen, kun katselin tätä meidän kotia. Sitä
kokonaisuudessaan. Myöskin niitä nurkkia, jotka eivät aivan omaa silmää
miellytä (vielä).

Erityisesti tykkään meidän keittiöstä! Sen valoisuudesta ja avaruudesta.
Pieni pintaremontti on sinne tulossa (josta lisää sitten, kun jotain sillä saralla tapahtuu),
 joten luulen, että rakkaus siihen sen kun
kasvaa!

Vähän liian usein näkee puutteita siellä ja täällä, eikä ollenkaan
näe niitä asioita, jotka on hyvin tai kunnossa!
Kait se on tämä ihmismieli, joka löytää mielummin ne vajavaisuudet
herkemmin kuin sen mikä on hyvin.

Kunpa itse osaisi enemmän vaan keskittyä siihen positivisuuteen, joka asiassa!
Siinäpä onkin haastetta kerrakseen!


Hanna