Oon tainnu joskus tässä aiemminkin sanoo, että kiirettä pitää ja
niin tekee edelleen.
Ollaan siipan kanssa vuorotellen töissä.
Kun siippa viettää vapaapäivää, olen minä töissä.
Yhteistä aikaa on melko vähän, mutta näillä mennään!
Sitä kahdenkeskeistä aikaa kaipaan, mutta josko sitäkin sitten taas
jossain elämän vaiheessa olisi enemmän!
Mielen päällä pyörii kiireenkin keskellä tuleva muutto.
Tästä kodista luopuminen ja uuden kodin etsiminen on nyt
ajankohtasia molemmat.
Tyhjiä pahvilaatikoita alkaa jo olla jonkin verran. Pakkaamisen voisi
alottaa heti, kun tietäisi mistä sen aloittaa...
Toki muutaman laatikon olen jo pakannut, mutta en oikeen ole
kunnon pakkausinspistä saanut vielä vireille.
Ja onhan tässä vielä jonkun verran aikaakin. Melko kokeneena
muuttajana voin sanoa, ettei kodin
pakkaaminen nyt ihan mahdoton homma ole, varsinkin
kun kaikki tavarat on vuosi sitten käyty läpi ja
ylimääräisistä luovuttu.
Ensi viikolla on syysloma ja me suunnataan talojahtiin!
Lapsilla on hyvä hoitopaikka siksi aikaa ja me saadaan kiertää
kotikandidaatteja rauhassa yksityisnäytöissä.
Pitäkäähän kädet kyynärpäitä myöten ristissä, että uusi koti
napsahtais kun nalli ohtaan, niin sanotusti!
Myöskin henkistä luopumista tuntuu olevan ilmassa.
Jotenkin näin lähdön kynnyksellä on alkanut aina vaan enemmän
arvostamaan nykyistä kotipaikkaa.
Pientä ja ihanaa!
Jossa kangaskauppias huutaa perään vain kertoakseen, että
on juuri saapunut kuorman, jossa on just mun mieleisiä
kankaita.
Jossa kaupan kassalla myyjä ilmoittaa postipaketin saapumisesta ennen mitään
saapumisilmoituksia.
Jossa autohuollon mekaanikko kyytii siipan kotiin silloin, kun
auton joutuu jättämään korjaamolle.
Jossa kukkakauppias tietää, mille kukille siippa on allerginen.
Jossa pyykkikone on korjattu kaksi tuntia ensimmäisestä soitosta korjaajalle.
Jossa ulkona liikkuessa ainakin joka toinen tervehtii!
Jossa asuu niin rakkaita ja ihania ystäviä!!
Jossa on maailman mukavin työpaikka ja ihanimmat työkaverit!
Jossa meistä on pidetty niin hyvää huolta!
Joka on meille tullut rakkaaksi kodiksi.
Niin se vaan kuitenkin on, että täältä on
lähdettävä. Kohti uutta, jännittävää, tuntematonta
ja ehkä pelottavaakin.
Haikein mielin...
mutta silti luottaen, että meitä kantavat
Iankaikkiset Käsivarret
Hanna
Teitä tulee niin kova ikävä!! :(
VastaaPoistaKuin myös teitä <3
PoistaIhana, haikea kirjoitus...♥
VastaaPoistaVoimia kaikkeen Hanna ja perhe. Jälestä päin kuitenkin varmaan taas huomaa, että palat loksahtelee kohdalleen, vaikka kipeääkin tekee. Siihen luottaen ja Iänkaikkisiin Käsivarsiin turvaten, niissä leväten Mikäs sen parempi paikka. <3
VastaaPoistat. Maikku
ps. Blogiasi uusiin vaiheisiin seuraten...ja niitä reseptejäkin varmaan jatkossakin kokeillen. :)
Niinhän se menee! Ja turvallisella mielellä voi mennä eteenpäin, kun sydämessään tietää, että näinhän tän pitääkin mennä. Mutta ikävää se ei poista...
PoistaReseptejä tulee toki taas, kunhan ehdin taas jotain leipomaan. Nyt aika menee sujuvasti töissä, kotiaskareissa ja käsitöissä ;)
Hei,
VastaaPoistamissäpäin Suomea te nyt asutte ja mihin olisi tarkoitus muuttaa? En tiedä mihin seurakuntaan kuulutte, mutta saanko kysyä ihan mielenkiinnosta, miten tuo kierto menee, oletteko jonkun tietyn ajan jossain ja taas muutatte? Voiko siihen muuttotahtiin ja tulevaan paikkakuntaan itse vaikuttaa? Voisitko kertoa tuosta yhden postauksen verran.
Heippa! Asutaan nyt Etelä-Pohjanmaalla ja muutetaan Keski-Suomeen. Me kuulutaan helluntaiseurakuntaan ja siippa siis siellä pastorina.
VastaaPoistaToki jokainen perhe saa itse päättää milloin muuttaa ja minne muuttaa. Meitäkin on kysytty useisiin seurakuntiin. Kun johonkin pyydetään, asiaa miettiä ja rukoilla ja sitten vasta päättää lähdetäänkö vai eikö lähdetä. Molemmilla pitää olla varmuus siitä, että ollaan tekemässä oikein ja sitä mitä pitääkin tehdä. Nyt meillä on kolmas paikkakunta, jossa ollaan asuttu siipan työn takia, eli seuraava on sitte tietysti neljäs.