Alamäessä...

              Ainahan se on tiedetty, että elämään kuluu olennaisena osana ylä- ja alamäet. Tällä kertaa lasketellaan alamäkeen aika lujaa. Monestihan on niin, että elämä näyttää aurinkoset kasvot ja niissä paistatellaan ja ollaan onnellisia ja seuraavassa hetkessä alkaa synkät varjot peittää taivasta tai jopa yllättävä rajumyrsky iskee vasten kasvoja, eikä silloin enää paljon naurata. Elämä yllättää, eikä aina niin positiivisesti. 
             
           Mieli on ollut tänään maassa ja harhaillut siellä ja täällä. Kurttuja on otsalla ja huoli painaa mieltä. Mutta silloinkin, kun elämä ei hymyile, voi muistaa mitä kallisarvoista omistaa, huolista ja murheista huolimatta. Meillä on toisemme, ihanat lapset, terveys,vaatteet ja ruokaa, kodikas ja rakas koti sekä paljon ihania ystäviä ja rakkaita. 

Juuri tänään, kun mieli on musta ja itku herkässä, löysin jotenkin niin koskettavan runon, joka kyllä lohdutti mua suuresti. Haluan jakaa sen sulle, jospa se vaikka auttaisia suakin juuri tänään tai sitten vasta huomenna!

Joskus elämän on mentävä rikki, 

että osaisi taas kunnioittaa ehjää elämää.

Joskus on herättävä sateiseen aamuun,

jotta voisi taas herätä auringon säteisiin.

Elämä muistuttaa meitä hyvistä hetkistä

antamalla välillä myös huonoja hetkiä.

Vaikka olisit tänään rikki, älä pelkää.

Rikottu rakastaa hellemmin,

rikottu huomaa herkemmin,

rikottu tuntee syvemmin,

rikottu rakentuu vahvemmin.

Ehjimmät meistä on tehty sirpaleista.

Kaikkien vaikeuksien keskellä saan aina muistaa, että

Meitä kantavat iankaikkiset käsivarret!!!

Hanna